Muistokirjoitus

Legendaarinen Kari Taipale tuo esiin näyttelijänlahjansa Pilvi Hongan ohjaamassa ja Teppo Seppäsen käsikirjoittamassa Muistokirjoituksessa Painotalolla. Monologi koskettaa kaikenikäisiä katsojia, saaden heidät pohtimaan, "Miksi muistokirjoituksia tehdään vain kuuluisille merkkihenkilöille? Eikö ihan tavallinen elämä, avioeroineen ja remontteineen, ole muistamisen arvoinen?" 

Kari Taipale on ollut minulle legendaarinen hahmo. Innokkaana kirjallisuusihmisenä suosittelin miehelleni Henrylle aikoinaan Gogolin Kuolleet sielut. Henry muistikin, miten aikoinaan harmitti, kun hän ei ehtinyt nähdä Äänekosken teatterin Gogolin Mielipuolen päiväkirjaa, jossa Kari Taipale näytteli pääosan. Harmittelin asiaa itsekin, sillä sinä aikana, kun olen asunut Äänekoskella, Taipale ei ole näytellyt missään enää vuosiin. 

Viime kesänä Koivisto-viikolla tapahtui odotettu paluu näyttämöille pienemmässä mittakaavassa, ja nyt Muistokirjoituksen myötä myös isommassa tuotannossa. Käsikirjoittajan Teppo Seppäsen tunsin musiikkipiireistä ja yllätyin, että hän myös kirjoittaa. Pidin ilahduttavana asiana, että Muistokirjoitus on puhtaasti äänekoskelainen tuotanto. Mietin itse usein, kuinka meillä on kätkettyjä aarteita ja osaamista, joka jää tekijöiden vaatimattomuuden, tai ”paikallinen ei kelpaa” -asenteen varjoon. Muistokirjoituksen tapauksessa näin ei onneksi käynyt. Tomi Kankainen on rakentanut näyttävän markkinoinnin. Mainosjuliste komeilee kaupungin paraatipaikalla, ja hymyilen aina Taipaleen kasvoille, kun ajan keskustan liikenneympyrässä. Ensi-ilta oli odotettu, siitäkin hartaammin, kun se siirtyi koronan myötä maaliskuusta elokuuhun.

Monologi on näyttelemisen kuninkuuslaji. Outi Pantsarin suunnittelemissa lavasteissa nähdään vain tavallinen huone ja ulkoista toimintaa on vähän. Käsikirjoittajan on luotava riittävästi jännitteitä päähenkilön sisäisessä maailmassa, ja koko esitys on yhden näyttelijän karisman varassa. Näytelmän kirjoittanut Teppo Seppänen ilmestyy myös näyttämölle, muttei sano mitään. Joskus päähenkilö puhuu muille, mutta vastauksia ei koskaan kuulu, kuten joissain Maria Jotunin dialogeissa. Miten yksin ihminen voikaan olla lopulta tässä maailmassa? Kari Taipale suoriutuu tehtävästä loistavasti.

Tunteiden kirjo on suorastaan hengästyttävä, eikä mielenkiinnon ylläpitämiseen tarvita isompaa näyttelijäkaartia. Pilvi Honka on onnistunut ohjauksessaan löytämään niin tekstin kuin näyttelijänkin vahvimmat puolet sekä tuomaan ne esiin. Niin kuiskaaminen kuin huutaminenkin välittyy katsojalle aitona. Tarinaan on helppoa eläytyä. Luonnollisesti esityksen musiikki on myös Seppäsen käsialaa, ja luo siihen juuri oikean tunnelman. 

Tulin katsomaan näytelmää sopivalla mielialalla. Kolmenkympin kriisi ei ole osaltani vielä hellittänyt, ilmeisesti se menee runoilijalla tehdaskaupungissa pitkän kaavan mukaan, komplikaatioiden kera. Näissä tunnelmissa Erik Pelkosen tarina oli kuin minulle tehty. Kaava on tragikoominen ja tuttu; Erik saa puhelun lääkäriltä, jossa selviää, että hän on parantumattomasti sairas. Siitä alkaa menneen elämän muistelu ja sen liian myöhäinen ymmärtäminen. Kirkastuu myös elämän viimeinen päämäärä; Omanäköiset hautajaiset, tai jos sellaisia ei voi toteuttaa, niin ainakin kunnollinen, itsensä näköinen muistokirjoitus. 

Miksi muistokirjoituksia tehdään vain merkkihenkilöille ja kuuluisuuksille? Eikö tavallinen elämä, jossa aika on tuhlattu viinalla läträämiseen ja omatekoiseen remonttiin, ole muistamisen arvoinen? Vai miksi se pitää elää niin kuin se olisi harjoituskerta? Näytelmän aihe tuo mieleeni Gogolia, sillä näyttämölle astuu tavallisen ”pieni ihminen” kuin Päällystakissa tai Mielipuolen päiväkirjassa. Suomalaisen ”perinteisen miehen kohtalon” elänyt Erik Pelkonen on sukua niille pikkuvirkamiehille. Iloa tuovat vähäpätöiset asiat, uusi päällystakki, lempibändi tai vanha uskollinen auto, jonka veisi tuonpuoleiseen, jos vain voisi. Kuka lopulta muistaisi lämmöllä, kun aika jättää? Kuka edes muistaisi nimen oikein? 

Erik Pelkosesta tuli kaikkine erehdyksineen sympaattinen ja rakastettava hahmo, vaikka ei mikään sankari, eikä voittajatyyppi. Suosittelen Muistokirjoitusta lämpimästi, sillä se tarjoaa niin naurun kuin ajattelemisen aihetta. Lauantaina 12.9 ja 19.9 on mahdollista tavata näytelmän työryhmää, kun monologin tekijät Pilvi Honka, Kari Taipale ja Teppo Seppänen asemoituvat Willeen klo 17.-17.45. Heidän kanssaan pääset jutustelemaan teatterista tai vaikka elämästä. Tai eikö koko elämämme ole lopulta teatteria? Samalla nautittavissa on Willen herkkuja, mm. sisäfilepihvejä sekä keittiön itse savustamaa lohta. Myös suosittu makea wohvelibuffet on tarjolla. Vatsat täytettyinä voikin sitten siirtyä Painotalolle seuraamaan esitystä. 

Hygienia- ja turvallisuusasioista on pidetty hyvin huolta. Väliaika järjestetään niin, että ruuhkat pystytään välttämään, ja jokainen saa nauttia kahvinsa rauhassa. Käsidesiä ja maskeja on myös tarjolla. Esityksissä mahdollistetaan myös katsojien turvavälit, joten lippuja on myynnissä vain 41 jokaiseen näytökseen. Tämän vuoksi liput suositellaan hankkimaan etukäteen Citymarketin asiakaspalvelusta tai varaamaan puhelinnumerosta 040 054 5318. 

Jäljellä olevat neljä näytöstä ovat torstaina 10.9. sekä 17.9. ja lauantaina 12.9. sekä 19.9. kello 19 Painotalolla, Kalevankatu 2, Äänekoski.