Äänekosken Taidepuisto

Maalis-huhtikuun taitteessa Keskuskadun metsää kaadettiin, ja omaankin silmään se sattui. Yhtäkkiä metsän keskelle alkoi muodostua sen uusi sydän, ja sen positiivinen vaikutus on levinnyt koko metsän, nykyisen Taidepuiston alueelle. 

En ollut ainut, jonka silmää karsittu metsä ei miellyttänyt, sillä metsureiden työtä itku silmässä kauhistellut Outi Pantsar istui pihakivellään vahtien, ettei jo kymmenen vuotta Keskuskadulla kulkijaa ilahduttaneet patsaat kaadu. Silloin puolisolle, Einari Tarvaiselle, leikkimielisesti heitetty haaste, täyttää kannot patsailla ja jäljellä olevat puut neulegraffiteilla, on edennyt jo pitkälle.

Keskuskadun varressa moni on jo vuosien ajan saanut annoksen Einarin veistoksien tuomaa piristystä, joskin joku kulkija niihin lienee ahdistustaankin purkaneen tuhoten patsaita. Toiset kai tykästyneet liikaakin, kun on varastamaan erehtynyt. Rikottuja patsaita on paikkailtu ja ne ovat päässeet takaisin entistä eheämpinä.

Outin neulegraffitit puolestaan ovat tuoreempi näky. Outi on niitä jo vuosia tehnyt ja käyttänyt mm. työssään, mutta ensimmäiset pääsivät esille kolmisen vuotta sitten, oman pihan puihin. Vuosi sitten Outi varovasti ripusti teoksiaan ympäri kaupunkia, mm. Koskelan puistosta on saattanut bongata virkattuja taideteoksia.

Poikkeuksellinen kevät ja puuttuvat puut metsästä antoi Outin neulegraffiteille mahtavan tilaisuuden tulla esiin. Neulegraffitit ovat siitä helppoja ja hyviä, että ne sidotaan langoilla esimerkiksi puun ympärille, joten tarvittaessa ne voi siirtää tai poistaa, eikä puuta vahingoiteta laisinkaan. Alkuun Taidepuiston sydän täytettiin neulegraffiteilla ja sen päällä komeilee Einarin patsas. Siitä homma levisi ja pian ohi kulkeva koiran ulkoiluttaja sai jännityksellä tiirailla, onko metsään taas ilmestynyt jotain uutta.

Outia ja Einaria taidepuiston ympäristössä nähdessään monet ovatkin kiitelleet ja kannustaneet jatkamaan. Positiivista voimaa on varmasti kaivannut tänä keväänä meistä moni, ja tsemppiä puisto onkin antanut. Taidetta luotiin purkamaan omia tunteita ja tuomaan positiivista voimaa, kun luomukset pääsivät ulkoilmaan, on se tuonut hyvää mieltä monille.

Kukaan ei ainakaan taiteilijoiden kuullen ole negatiivista sanaa sanonut, eikä siihen ole syytä. Ainoa harmituksen aihe, niin ihastelijoille kuin taiteilijoillekin, on metsureiden jälkeen jättämät risut, jotka lojuvat pitkin metsää, ja siellä kulkeminen on vielä melko hankalaa. Outi ja Einari haaveileekin siitä, että risut saataisiin siivottua, jotta polut pääsisivät esiin ja taideteoksia olisi helpompi tarkastella lähempää. Ja jos oikein unelmoidaan, niin olisihan se upeaa, jos taidepuistosta saataisi tulevaisuudessa esteetön.

Vaatimattomia taiteilijoita on myös tuettu jatkamaan työtä. He ovat saaneet lahjoituksena lankoja ja maaleja, joka on inspiroinut heitä lisää. Muutenkin Taidepuiston teoksia varten on kaiveltu jämälankoja laatikoiden pohjilta ja esimerkiksi remonteista ylijääneet maalit ovat päässeet käyttöön. Kierrätys ja luonnonkunnioitus ovat selkeästi läsnä. Esimerkiksi patsaan hiuksiksi on päätynyt metsästä kerättyjä oksia, ja taiteilijoilla on jo uutta metsän materiaalia hyödyntävää teosta tulossa.

Ihan kahdestaan Outi ja Einari eivät ole ahkeroineet, sillä Einarin tytär, Kukka, on myös osallistunut taidepuiston rakentamiseen. Rakentamista riittääkin, ja tämä toivottavasti on sellainen, joka koskaan ei tule valmiiksi. Einari ja Outi (kuten myös kirjoittaja) toivovatkin, että tästä saataisi aikaan koko kaupungin yhteisötaidetta. Metsä on avoin kaikelle taiteelle, ehtoina luonnonkunnioittaminen ja positiivisuus. Jokainen voi toteuttaa taidetta omalla tavallaan, voi maalata kiven tai tehdä käpylehmän. Puistoa ei ole siis omistettu neulegraffiteille ja puuveistoksille vaan jokainen voi tulla luomaan omaansa kunnioittaen muita teoksia sekä ympäristöä. Ja jos taiteen tekeminen ei ole se oma juttu, voi vaikka polkujen peittona olevia oksia käydä keräämässä sivuun.

Kesäiltana kivellä Outin ja Einarin kanssa istuskellessa inspiroitui itsekin ja tämän kesän ehdoton juttu onkin käydä luomassa jotain Taidepuistoon. Tämä on kyllä ehdottomasti asia, jota suosittelen Äänekoskella! Ja vaikkei taidetta haluaisi tulla tekemään, kannattaa kuitenkin tulla ihastelemaan Keskuskadun ja Lallintien väliin jäävää Taidepuistoa, ihan vaikka kauempaakin. Tämä nimittäin on jotain niin ainutlaatuista, ettet voi kokea sitä muualla. Ja tottakai on mainittava, että tätä taidetta pääsee myös karvaiset perheenjäsenetkin ihastelemaan. Koskaan ei voi olla liikaa koiraystävällisiä kohteita!

Mukavaa keskikesää kaikille 

Riitta - @luonnollisestiparempi