Kaakkovuori

Äänekoskelta löytyy helposti saavutettavia näköalatorneja heti keskustan tuntumasta, Tärttämäen lintutorni sekä Äänemäen näköalatorni. Jos kuitenkin kaipaa näitä enemmän metsän ääniä ja retkeilyn tuomia elämyksiä, kannattaa suunnaksi ottaa Sumiaisten Kaakkovuoren näköalatorni.  

Kesä on alkanut väistymään syksyn tieltä, ja meidän perhe on kunnostautunut taas retkeilemään. Viimeisimmäksi kävimme syyskuun puolenvälin tienoilla Kaakkovuoren näköalatornilla Sumiaisten Vihijärvellä. Ruskaa ei vielä ollut sanottavasti tarjolla, mutta ilma oli muutaman sadepäivän jälkeen aurinkoinen ja luonto kutsuvan näköinen.

Retkueeseen kuului tällä kertaa kaksi aikuista ja kolme lasta, 2-, 11- ja 15-vuotiaat.  Retkeiltiin vielä viime keväänä käytännössä niin, että mukana oli vain taapero, mutta nyt on vanhemmatkin lapset ovat halunneet retkille mukaan. Esimerkin voima retkeilyn suhteen meillä on toiminut suorastaan odottamattoman hyvin. Taapero kulkee mukana kantorinkassa.

Polut Kaakkovuorelle ovat hyviä. Vuorelle pääsee ainakin kahta eri reittiä pitkin. Me kuljimme sinne niin, että jätimme auton parkkiin vanhan Syvälahden koulun pihaan (Lohilahdentie 4). Sieltä löytyy parkkipaikka ja reittien opastekartat. Polun varrelta löytyy tauluja, joissa kerrotaan mm. paikallishistoriasta. 

Kaakkovuoren päälle on suurehko korkeusero muun maanpinnan kanssa, ja jouduin rinkka selässä välillä pysähtymään puhaltamaan ilmaa. Kiipeäminen näkötornin päälle asti oli vaivan arvoista. Vähän siellä isoimpien mäntyjen latvat rajoittaa näkyvyyttä, mutta niin kauas sieltä silti näki, että hiljaiseksi veti. 

Tälläkin retkellä parasta oli se yhdessä tekemisen meininki. Perheestämme kukaan ei tunne erityistä yhteyttä luonnon kanssa, mutta kyllähän luonnon ympärillään jokainen aistii. Polku tuntuu joustavalta jalkojen alla ja luonto näkyy ja tuoksuu. Koululaiset peilaavat koulussa opittuja asioita, kuten eroosion näkymistä ja jääkauden jälkiä. Taapero laulaa rinkassa i-a-aa, i-a-aa (juokse hepo hiljaa). Suupielet nousee itselläkin ylös väistämättä kaikesta tuosta. 

Kahvinkeittoon ja evästämiseen meillä oli mukana Trangian sprii-keitin. Eväät luonnossa tehden ja syöden maistuvat äärettömän hyvältä kaikkien perheenjäsenten mielestä. Se on se ”juttu”. Vaikkei olisi pitkäkään retki, tauko on silti oltava. Kaakkovuorella eväät voi lämmitellä esimerkiksi sprii- tai kaasukeittimellä. Avotulen teko ei Kaakkovuorella ole sallittua.

Kaakkovuorella(kin) kannattaa käydä. Minusta just tämä on Äänekoskella hienoa, että täällä on monta eri luontokohdepaikkaa valmiine polkuineen minne mennä. Jokainen retkipaikka on erilainen, mutta jokainen paikka on kannattanut kokea, koska kaikista parasta retkeilyssä on muistella niitä tehtyjä retkiä jälkeenpäin. 

Jyrkät nousut muuttuu henkilökohtaisiksi voitoiksi. Ystävälliset kohtaamiset muiden retkeilijöiden kanssa jää mieleen. Koskaan en ole nähnyt retkillä kenenkään kulkevan samanlaisen rattiraivon kanssa kuin välillä autoillessa tienpäällä näen. Ei roikuta puskurissa eikä tehdä vaarallisia ohituksia. Ei. Kyllä siellä pääsääntöisesti ventovieraat ihmiset tervehtii toisiaan ja välillä vaihdetaan ihan kokonaisia lauseitakin. Harvoin kenelläkään kovin kiire on. Polut, risut, juuret, mutkat, kivet ja männynkävyt luovat luontaiset turvavälit, kun odotetaan että edellä menevä pääsee turvallisesti niiden yli ja ohi, eikä samalla saa itse kuusenoksasta iskua kasvoille. Inhimillistä, luontevaa ja kivaa. 

Heidin retkeilyä voi seurata Instagramissa tilillä @heidimaria_h ja arkisia hetkiä löytyy @kiilto_kuvia_heidimaria_h